Dead Space 3 ensi vuonna!

Pitkään sitä on odotettu, mutta EA:n kauhuräiskintä saa kuin saakin jatkoa ensi keväänä. Hyvän menestyksen vuoksi jatko-osan kohtalo ei liene ollut vaakalaudalla missaan, mutta lanseerauspäivää on pidetty piilossa taitavasti.

EA paljasti uuden lanseerauspäivän Gamescon-messuilla. Peliä esiteltiin jo E3-messuilla, joten lanseerauspäivän arveltiin sijoittuvan ensi vuoteen jo aiemmin. Suomessa peli tulee yhtiön mukaan kauppoihin helmikuun seitsemäs päivä.

Uutuuspelin luvataan vievän kauhutoiminta kokonaan uudelle tasolle. Kuten aina, lupauksien toteutumisesta saamme konkreettista evidenssiä vasta ensi vuonna. Odottavan aika on pitkä, mutta onneksi tuskaa lievittävät tällä aikaa esimerkiksi syksyn urheilupelisato sekä uudet Call of Duty- ja Medal of Honor -pelit.

ShoutHill-blogi

ShoutHill käsittelee elämän hyvien juttujen koko kirjon. Tekniikasta digiviihteeseen ja saliohjelmista mobiilisoftiin, blogistimme jakavat vinkkejä mielenkiinnonkohteistaan.