The Darkness II (X360) – arviossa uunituore kauhutoiminta

Lonkerot repivät auki avuttoman uhrin. Rintakehä repeää levälleen kuin pääsiäismuna innokkaan nelivuotiaan käsittelyssä. Luiden alta paistaa aamulla kohtalostaan tietämättömän herrasmiehen edelleen sykkivä sydän, joka siirtyy pian uudelle omistajalle. Verta on kaikkialla.

Mikäli tunnistat itsessäsi orastavaa kukkahattutätiä, peliväkivallan vastustajaa tai ammattiloukkaantujaa, jätä kauhutoiminta The Darkness II pelikaupan hyllylle.

Niille joita edellä mainitut kuolemansynnit eivät vaivaa, peli tarjoaa massasta erottuvan ja mielenkiintoisen pelikokemuksen. Pelaaja asetetaan pahuuden voimien kanssa kättä lyöneen Jackie Estacadon rooliin. Diilit pyövelin kanssa ovat aina riskipitoisia, mikä selviää muutaman tunnin pelaamisen jälkeen myös ohjainta käyttävälle konsolistille.

Kauhu on peleissä harvoin nähty teema. Genren ystävien elämä ei ole helppoa: pelityypin edustajia löytyy hyllyistä pienellä etsimisellä, mutta laadukkaitten tekeleiden metsästyksessä tarvitaan jo vihikoirien vainua. Digital Extremes helpottaa tilannetta tarjoilemalla pelikansalle nautittavan ja massasta poikkeavan pelielämyksen.

Jatko-osa sijoittuu ajallisesti pari vuotta ensimmäisen osan tarinan jälkeen. Ensimmäisen pelin kokeminen ei ole pelaamisen edellytys, mutta se helpottaa pelin kiehtovaan juoneen uppoutumista. Mukaansa tempaavan tarinan vuoksi tunnit hujahtavat pelin parissa vaarallisen nopeasti.

Tekniseltä toteutukseltaan peli on parempaa keskiluokkaa. Pelin ulkoasu on yleisesti ottaen erittäin kaunis. Pimeässä pelimaailmassa näyttävyyttä lisäävät erityisesti taiten toteutetut valaistusefektit. Ulkoasutiimiin lienee soluttautunut laiskanpullea animaattori, sillä viholliset ovat ulkonäöllisesti pelin suurin häpeä. Kaikki vastustajat ovat peräisin samasta muotista, mikä syö pelaajan eteen vyörytettävän väkivaltaeepoksen näyttävyyttä.

The Darkness II mässäilee häpeilemättä verellä ja suolenpätkillä. Väkivallassa ei pihtailla, vaan vihollisten silpomiseen suorastaan yllytetään. Vastustajien torsojen repiminen tuottaa huomattavasti enemmän pisteitä kuin päiviltä päästäminen perinteisten tuliaseiden avulla. Pelin sarjakuvamainen grafiikka pehmentää vaikutelmaa, eikä pelin ulkoasu ole lähimainkaan niin raaka kuin kuvitella saattaa.

Näyttävän väkivallan sijaan pelin idea on juonessa, joka vie pelaajan mukanaan. Raakuus on mukana tunnelman vuoksi: yhdessä synkän pelimaailman ja laadukkaan äänitoteutuksen kanssa se luo pelaajalle aidon kauhupelin tunnelman.

Kokonaisuutena 2K Gamesin uutukainen tarjoilee paketillisen massasta eroavaa K18-kauhuräiskintää. Suurin ongelma on pelin hiomattomuus: tuotos kun sattuu kärsimään satunnaisesta – mutta äärettömän ärsyttävästä –  satunnaistahmailusta. Sopii toivoa että pelikokemusta häiritsevät pikkuongelmat korjaantuvat päivitysten myötä.

ShoutHill-blogi

ShoutHill käsittelee elämän hyvien juttujen koko kirjon. Tekniikasta digiviihteeseen ja saliohjelmista mobiilisoftiin, blogistimme jakavat vinkkejä mielenkiinnonkohteistaan.